Laatu ratkaisee
Viinin värin tulee olla tyypillinen kyseiselle viinilaadulle. Punaviinit ovat sinertävänpunaisia ja kehittyvät vanhemmiten rusehtaviksi. Valkoviinin hieman vihertävä sävy kehittyy vanhetessaan kellertäväksi. Kirkkaus on luonnollisesti ehdoton vaatimus. Sameus kielii huonolaatuisista raaka-aineista, kemikaaleista tai huolimattomuudesta valmistuksessa. Tuoksu antaa voimakkaan vaikutelman viinistä. Nuoret viinit tuoksuvat aromikkailta ja hedelmäisiltä. Vanhemmiten viineihin kehittyy kullekin viinityypille ominainen bouquet. Jos viini varastoitaessa pääsee ilman kanssa tekemisiin se maderoituu ja siihen tulee erityisen voimakas tai etikkamainen tuoksu. Joskus viini voi tuoksahtaa rikille, mikä johtuu valmistuksessa käytetystä rikistä. Jotta hyvä ja onnistunut "bukee" syntyisi eivätkä vieraat hajut sitä turmelisi, vaaditaan tarkkuutta ja asiantuntemusta reseptien kehittelyssä ja raaka-aineiden valinnassa. Myös oikea säilytysasento lappeellaan ja sopiva säilytyslämpötila kypsytyksessä vaikuttavat tuoksuun. Maku on tietysti ratkaiseva laatutekijä. Ihmisen makuaisti on sinänsä huono, mutta viinistä haihtuvat ainesosat vaikuttavat hajuaistin välityksellä myös makuun. Maussa ensimmäinen asia on viinin hapokkuus ja parkkihappoisuus. Ne ovat viinin selkäranka. Toisella sijalla ovat makeus ja hedelmäisyys. Myös alkoholin tasapainoisuus on merkittävä asia makua arvioitaessa. Viinintekijät ovat aina tavoitelleet korkeaa laatua. Laadukkaan viinin tekeminen vaatii monen asian samanaikaista onnistumista. Käyttämällä ensiluokkaisia raaka- ja valmistusaineita ja noudattamalla huolellista puhtautta luodaan pohja hyvälle viinille. Vasta innokas asiaan paneutuminen, reseptien kokeilu ja viinintekotaitojen kehittäminen antavat Sinunkin viinillesi kaikki viisi tähteä ***** . |
||||