Puolukka viinin raaka-aineena

Takaisin

 


Puolukasta saa erinomaista viiniä, kunhan muistaa ottaa huomioon puolukassa olevan bentsoehapon, joka on luonnon omaa säilöntäainetta.

Bentsoehapon ansiosta puolukka säilyy survottuna omassa mehussaan hyvin, mikä sinänsä toki on hyvä asia, mutta viinintekijän kannalta se on vähän kaksipiippuinen juttu. Bentsoehappo näet estää - paitsi pilaantumista aiheuttavien mikrobien toiminnan puolukkasurvoksessa - myös viinihiivan toiminnan käymisastiassa.

Viininvalmistuksessa puolukan määrä vaikuttaa suurimmaksi osaksi viininesteen bentsoehappopitoisuuteen ja siten sen käymiskelpoisuuteen. Bentsoehapon määrä puolukoissakin vaihtelee. Joskus sitä on sen verran vähän, että se ei sanottavasti haittaa hiivan toimintaa. Toisinaan taas käyminen voi olla hyvinkin hankalaa, varsinkin jos puolukkaa on käymisastiassa paljon.

Bentsoehapon takia puolukkaa ei laiteta käymisastiaan heti alussa, vaan viini käynnistetään ensin rusinoilla ja mahdollisilla muilla raaka-aineilla (esim. omena sopii puolukan kanssa erinomaisesti). Puolukkaa aletaan lisätä käymisastiaan vasta sitten, kun viini jo käy, ja silloinkin useammassa pienessä erässä, päivän parin välein. Ennen jokaisen uuden erän lisäystä täytyy varmistua siitä, että käyminen jatkuu. Näin menetellen lopputuloksena on herkullinen viini.

Jos kaikesta huolimatta puolukkaviinin käyminen on kovin nihkeää, paras apu löytyy rusinapommista.

Huom! Yllä mainittu ohje pätee myös karpaloon!
 
 
RESEPTEJÄ PUOLUKASTA

PUOLUKKAVIINI 25 litraa
4 kg puolukoita
1 kg mustikoita
750 g rusinoita
6 kg Panimosokeria

Valmista viinimehu rusinoista ja mustikoista ja laita käymään vuorokaudeksi.
Survo puolukat soseeksi ja lisää viinimehuun 1/3 kerrallaan, vuorokauden välein. Muuten tehdään käymisainepakkauksen ohjeen mukaan.


PUOLUKKANEKTARI
4 litraa puolukoita
2 litraa vettä
25 g viinihappoa
1/2 kg sokeria/litra mehua

Puhdista ja survo puolukat. Liuota viinihappo veteen ja sekoita vesi puolukkasurvokseen. Jätä survos mehustumaan 1-2 vuorokaudeksi. Siivilöi puolukoista mehu kaksinkertaisen sideharsokankaan läpi sekoittamatta. Liuota sokeri mehuun ja pullota se. Säilytä viileässä.

Sama ohje sopii myös pihlajanmarjoille.